Ongelmia neitokakadun ”kasvattajan” kanssa

Etusivu » Tarinoita » Ongelmia neitokakadun ”kasvattajan” kanssa

Ongelmia neitokakadun ”kasvattajan” kanssa

Teksti:

Olin hankkimassa toista neitokakaduani. Suomen papukaijayhdistyksen sivuilla oli vanha kasvattajalista yhteystietoineen, ja aloin käymään niitä neitokakadujen kasvattajia läpi, jotka ilmoittivat tiedoissaan kasvattavansa valkokasvoja.

Ensin kyselin Ida-Emilia Kaukoselta ja Kati Kokkoselta, mutta Idalta olisi tulossa valkokasvoisia poikasia vasta myöhemmin, ja Kati kirjoitti takaisin ettei kasvata enää. Kun en silloin sinisilmäisenä nähnyt siinä mitään väärääkään, aloin soittelemaan minulle entuudestaan tuntemattomia kasvattajia läpi. Heille, joilla ei ollut puhelinnumeroa esillä, lähetin sähköpostia. Moni kasvattajalistan numeroista oli poistettu käytöstä ja vielä useampi kasvattaja ilmoitti lopettaneensa kasvatuksen. Viimein eräs kasvattaja kuitenkin vastasi.

”Kasvattaja” oli hieman vanhempi mies, jonka kanssa puhuessani puhelimessa ensimmäisenä otti korvaan valkokakadun taustalla huutava ääni. (Nykyään jo tiedän, että tähänkin kakaduun liittyy valitettavasti surullinen tarina, joka myös parin muun linnun ohella sietäisi kirjoitettavan tänne saman henkilön kohdalle). Kesken esittelyni mies tiuskaisikin mollaavasti huutavasta linnustaan: ”anteeks et toi yks huutaa tos, mut ostin sen vähän aikaa sitte enkä saa sitä pitämään turpaansa tukossa”. Sanoin ettei linnun huuto minua haittaa.

Keskustelun edetessä kävi myös harvinaisen selväksi, ettei miestä näyttänyt pahemmin kiinnostavan minkälaiseen kotiin hänen kasvattinsa on menossa, mutta ajattelin mahdollisesti kuulostavani niin vakuuttavalta ja kertovani hänelle jo kaiken oleellisen. Mies kertoi että pöntössä on tosiaan yksi muna, muttei osannut sanoa tuleeko sieltä tällä kertaa valkokasvoa. Hän kertoi aina käsinruokkivansa mahdolliset poikaset. Varasin poikasen mikäli lintu olisi toivomani värinen, jonka hinnaksi sovimme 170€. Pyysin häntä soittamaan poiksen kuoriuduttua, ja lähettämään kuvia sekä poikasesta että sen vanhemmista sähköpostiini.

Kuukausi liukui ohi, eikä kasvattajasta kuulunut hänen lupauksistaan huolimatta. Tässä vaiheessa eräs lintuharrastaja pyysi minua unohtamaan koko jutun, mutten ottanut varoitusta niin totena, mitä minun olisi pitänyt. Kuvittelin luottavani henkilöön, joka ehkä oli vähän hölmö ja jolla oli ollut kinaa jonkun lintuharrastajan kanssa, muttei halunnut kenellekään pahaa. Eräs toinen ystäväni kehotti minua olemaan kärsivällinen ja odottamaan.

Jokunen päivä myöhemmin kasvattaja viimeinkin soitti takaisin. Poikanen oli noin parin viikon ikäinen ja mies kertoi ottaneensa poikasen käsinruokintaan heti sen kuoriuduttua. Yritin varmistaa oliko poikanen valkokasvo, mutta kasvattaja vain tokaisi ettei siitä voinut sanoa vielä mitään. Todellisuudessa valkokasvoinen poikanen on untuvan värin perusteella heti tunnistettavissa. Tässä vaiheessa olisi pitänyt viimeistään perääntyä, mutten typeryydessäni tehnyt sitä.. Ajattelin, etteivät ehkä kaikki värimutaatioista tiedäkään. Mies kuulosti puhelimessa muuten itsevarmalta, luotettavalta, ja tietävän linnuista kuitenkin enemmän kuin minä. Jälleen kerran hän lupasi lähettää kuvia, kunhan ehtii.

Ja odotuspeli jatkui. Koitin monta kertaa soittaa, lähettää sähköpostia ja jättää tekstiviestejä, mutta kasvattajasta ei kuulunut mitään. Noin kuukauden päästä, saadessani viimeinkin yhteyttä häneen, kysyin ensimmäiseksi linnun väristä. Tämä oli miehen mukaan vahvistunut valkokasvoksi (tosin sen minä tiesin jo siinä vaiheessa, kun mies kertoi linnun poikasuntuvan olevan valkoinen).

Seuraavaksi utelin kuvista, joista olimme puhuneet niinä parina kertana kun olin saanut hänet kiinni. Hän kertoi lähettäneensä niitä jo, ja tuntui kuin hän olisi syyttänyt minua siitä etten ollut niitä vain nähnyt. Tämä oli viimeinen kerta kun suoranaisesti pyysin enää kuvia. Varaamani poikanen voi miehen mukaan kuitenkin hyvin, ja mies kehui ummet ja lammet miten se on niin suloinen, kesy, ja kiltti pienokainen. Myöhemmin käy kuitenkin ilmi, ettei miehellä ollut poikasta enää tässä vaiheessa. Hän oli antanut sen ystävälleen käsinruokittavaksi loppuun kertomatta asiasta minulle.

Sitten mies alkoi puhumaan linnun luovuttamisesta. Hän ehdotti sitä tapahtuvaksi mahdollisimman pian, linnun ollessa n. 6 viikkoa (2kk eli 8 viikkoa oli suositeltu minimi-ikä poikasen luovutukselle – käsinruokituilla luovutusikä voi tosin olla huomattavasti korkeampi). Hän kertoi, että poikanen osaa jo syödä itse, ja kyseenalaistaessani varovasti linnun luovutusikää hän kertoi että on luovuttanut poikasia onnistuneesti alle 2kk ikäisenä jo vuosia. Sovin kuitenkin tulevani hakemaan lintua vasta kun tulen tulevalta kesälomareissulta Norjasta, jolloin lintu olisi n. 9 viikon ikäinen, sillä minun korvaani lintu kuulosti aivan liian nuorelta luovutettavaksi – kasvattajan varsin luotettavasta olemuksesta ja ystävällisestä äänensävystä huolimatta. Sain hänet suostuteltua uuteen luovutusajankohtaan, ja jälleen puhelu loppui hyvin ystävällisissä merkeissä.

Lähetin kasvattajalle tekstiviestin Norjasta viikko ennen kuin minun piti mennä lintua hakemaan, jossa kerroin milloin tulen Suomeen ja oletettu kellonaika milloin voin hakea linnun. Kasvattaja ei vastannut. Saapuessamme loppuviikosta Ruotsista iltalaivalla Suomeen soitin laivasta miehelle pariinkin kertaan. Hän ei taaskaan vastannut, mutta yllättäen sain parin tunnin päästä tekstiviestin:

”Jouduin henkilökohtaisista syistä johtuen antamaan linnun käsinruokittavaksi eräälle hyvälle ystävälleni S:lle. Jatkossa voit olla yhteydessä häneen. Numero on XX”

Soitin heti annettuun numeroon. Nainen vastasi puhelimeen ja melko tympiintyneen kuuloisena kertoi, että poikaseni emolinnut oli annettu jo paljon aikaisemmin hänelle miehen toimesta, sillä hän ei voinut niistä enää itse pitää huolta. Ymmärtääkseni emolinnut asuivat valtaosan ajasta naisen luona muutenkin, ja hän omisti myös muita mieheltä saatuja lintuja. Poikanen annettiin hänelle joitain viikkoja sitten (mistä mies ei tosiaan ollut maininnut soittaessani hänelle niihin aikoihin), ja se on oppinut (vasta) naisen luona itse syömään. Lintu oli kuitenkin täysin villiintynyt ihmiskontaktin vähyyden vuoksi ollessaan emojensa seurassa ja pelkäsi ihmisiä. Nainen selitti, ettei hänellä ollut mahdollisuutta viettää aikaa poikasen kanssa, ja jos poikasen erottaa sen vanhemmista ne alkavat huutamaan, joka osaltaan estää poikasen käsittelyä. Pyysin pari päivää miettimisaikaa sillä tarina alkoi saamaan todella outoja käänteitä, mutta nainen hopuutti ettei voi pitää lintuja enää kauaa koska ne huutavat, ja että päätös piti mielellään tehdä nyt. Päädyin perumaan varauksen heti, josta nainen nyrpiintyi ja lopulta paiskasi luurin korvaani.

En valitettavasti yrityksistäni huolimatta vieläkään tiedä, mitä varaamalleni linnulle lopulta tapahtui. Mutta sen tiedän ettei lintu varmasti ollut mitä mies lupaili. Toivon kuitenkin poikasen saaneen hyvän kodin jonkun luota, jossa se elää onnellisena vielä tänäpäivänäkin, vaikka kumpikaan näistä henkilöistä ei olekaan välittänyt minne lintu päätyy.

Ainoa hyvä puoli kokemuksessani on, että se opetti minut kyselemään ja kuuntelemaan mitä kokeneet lintuharrastajat minulle jostakusta kertovat, sillä lintupiirit ovat Suomessa vielä hyvin pienet ja hyvin todennäköistä on, että joku muu tietää onko lukuisiin itseään ”kasvattajiksi” kutsuviin luottamista.

Nimittäin loppujen lopuksi sillä, että itse luottaa johonkuhun ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko henkilö luottamuksen arvoinen.

Teksti: Anonyymi, kuva: kuvituskuva (morguefile.com)